Nyt on otettu ensimmäiset askeleet tänä keväänä paljain jaloin. Tosin 5 km lenkistä vain viimeiset 500 metriä. Fiilis on kuitenkin hyvä. Lenkki muuten tuli juostua Vibramin FiveFingers Classiceilla, jotka ovat huomattavasti Flow:ta kevyemmät. Kuitenkin tuntuma ja fiilis on silti aivan erilainen täysin paljain jaloin. Tekniikka tuntuu olevan paremmin kasassa ja askeltiheyskin pysyy korkealla ilman mitään jalkineita, kun taas FiveFingerseillä joutuu enemmän keskittymään homman pitämiseen paketissa. Kenties tein väärin päin ja olisi pitänyt aloittaa paljain jaloin ja vasta myöhemmin pistää vibramit jalkaan jos olisi tuntunut siltä. Tie oli ainakin näin auringon paisteen jälkeen mukavan kuiva ja sopivan viileä.
Tästä on kuitenkin taas hyvä lähteä rakentamaan kasaan pakettia ja luomaan rutiineita lenkeille. Koirien kanssa ulkoillessakin olen pikkuhiljaa alkanut käyttämään Vibrameita vaelluskenkien sijaan ja kotosalla nyt muutenkin tulee oltua paljain jaloin.
21.4.2010
17.4.2010
Niskasta kiinni
Olen ollut ikäni tavoitehakuinen ihminen. Jo pienestä pitäen on opetettu tavoittelemaan tavoitetta tavoitteen perään. Ensin läksyt sitten huvit. Onkos kokeisiin jo luettu riittävästi. Tavoitteiden saavuttamisista sitten tietenkin sai palkinnon. Hyvistä numeroista viikkorahaa ja olihan se muutenkin pienelle ihmislapselle palkitsevaa saada kehuja. Aina kotona muistettiin jauhaa, ensin opiskelut, sitten toihin. Sitten onkin aika vakiintua ja hankkia lapsia. Jatkusti olen siis tavoitellut jotain tavoitetta elämässäni. Treenaa tekniikkaa ja käy salilla, jotta pärjäisit paremmin kisoissa. Juokse kilometrjä ja niin monta tuntia viikossa maratonia varten. Jatkuvasti tekemistä on määrittänyt jokin tulevaisuudessa oleva tavoite.
Nyt kun olen ajautunut tilaan, jossa pyrin välttämään tavotteiden asettamista itselleni tulevaisuuteen ja juoksemaan omaksi iloksi ja keskittyen jokaiseen treeniin yhtenä suoritteena, joka tuo hyvää oloa ja iloa. Huomaan jääväni helposti kotiin ja jättää sen treenin tekemättä, koska ei ole mitään mitä kohden pyrkiä. Pakko on poissa ja treenaaminen tuntuu hyvälle, miksi siis jään kotiin. Helposti asiat tulee selitettyä kotitöiden runsaudella ja muulla pienellä puuhastelulla, mutta kummasti sitä aikaa löytyi juoksemiseen ja treenaamiseen, kun siihen ajoi sisäinen ”pakko”.
Pitää nyt ilmojen lämmitessä ottaa itseäni niskasta kiinni ja pakottaa itseni hakemaan sitä iloa ja hyvää oloa treenaamisesta. Tiedän, että pidän siitä. Varsinkin nykyisin paljasjalkajuoksemisesta. Jokainen lenkki antaa edelleen ahaa elämyksiä ja oivalluksia, miksen siis lähtisi hakemaan niitä. Paljain jaloin juokseminen haastaa kropan lisäksi mieltä. En voi vielä ainakaan vain juosta ”passiivisena” samaan tahtiin kilometri toisensa jälkeen askel-askel-askel-askel, ajatellen aivan muita asioita. Paljain jaloin juostessa, jokainen askel on haaste myös mielelle. Keho ja mieli ovat intensiivisemmin mukana juoksemisessa.
Juoksemisen lisäksi tarkoitus on edelleen aloittaa treenaamaan myös kroppaa parempaan kuosiin. Lähinnä tarkoitus ois treenata ihan omakeho vastuksena ja painona. Pikkuhiljaa luoda ja löytää rutiinit ja liikkeitä repertuaariin. En tosin vielä tiedä miten aloittaa. Ottaa muutama tuttu liike ja kasvattaa rutiinia pikkuhiljaa ja lisätä liikkeitä ja monipuolisuutta vähän kerrallaan. Vai kehitellä itselleen jo valmiiksi useita liikkeitä ja erilaisia sarjoja sisältävä ohjelma, jota lähteä sitten suorittamaan. Tavallan ensimmäinen lähestymistapa kiinnostaa enemmän, koska silloin kehitän itselleni sen oman tavan treenata. Eikä treeneistä tulisi suorittamista tyyliin, nyt vedetään tää sarja, huomenna onkin noiden vuoro, sitten on lepopäivä ja sit uudestaan.
Jotain sentään olen tänäkin keväänä saanut aikaan. Ruokavaliota korjaamalla olen hankkinut hyvän olon ja pudottanut painoani jo mukavat 8 kiloa. Tästä on hyvä jatkaa myös sitten juoksulenkeille hieman keveämmin mielin.
Nyt kun olen ajautunut tilaan, jossa pyrin välttämään tavotteiden asettamista itselleni tulevaisuuteen ja juoksemaan omaksi iloksi ja keskittyen jokaiseen treeniin yhtenä suoritteena, joka tuo hyvää oloa ja iloa. Huomaan jääväni helposti kotiin ja jättää sen treenin tekemättä, koska ei ole mitään mitä kohden pyrkiä. Pakko on poissa ja treenaaminen tuntuu hyvälle, miksi siis jään kotiin. Helposti asiat tulee selitettyä kotitöiden runsaudella ja muulla pienellä puuhastelulla, mutta kummasti sitä aikaa löytyi juoksemiseen ja treenaamiseen, kun siihen ajoi sisäinen ”pakko”.
Pitää nyt ilmojen lämmitessä ottaa itseäni niskasta kiinni ja pakottaa itseni hakemaan sitä iloa ja hyvää oloa treenaamisesta. Tiedän, että pidän siitä. Varsinkin nykyisin paljasjalkajuoksemisesta. Jokainen lenkki antaa edelleen ahaa elämyksiä ja oivalluksia, miksen siis lähtisi hakemaan niitä. Paljain jaloin juokseminen haastaa kropan lisäksi mieltä. En voi vielä ainakaan vain juosta ”passiivisena” samaan tahtiin kilometri toisensa jälkeen askel-askel-askel-askel, ajatellen aivan muita asioita. Paljain jaloin juostessa, jokainen askel on haaste myös mielelle. Keho ja mieli ovat intensiivisemmin mukana juoksemisessa.
Juoksemisen lisäksi tarkoitus on edelleen aloittaa treenaamaan myös kroppaa parempaan kuosiin. Lähinnä tarkoitus ois treenata ihan omakeho vastuksena ja painona. Pikkuhiljaa luoda ja löytää rutiinit ja liikkeitä repertuaariin. En tosin vielä tiedä miten aloittaa. Ottaa muutama tuttu liike ja kasvattaa rutiinia pikkuhiljaa ja lisätä liikkeitä ja monipuolisuutta vähän kerrallaan. Vai kehitellä itselleen jo valmiiksi useita liikkeitä ja erilaisia sarjoja sisältävä ohjelma, jota lähteä sitten suorittamaan. Tavallan ensimmäinen lähestymistapa kiinnostaa enemmän, koska silloin kehitän itselleni sen oman tavan treenata. Eikä treeneistä tulisi suorittamista tyyliin, nyt vedetään tää sarja, huomenna onkin noiden vuoro, sitten on lepopäivä ja sit uudestaan.
Jotain sentään olen tänäkin keväänä saanut aikaan. Ruokavaliota korjaamalla olen hankkinut hyvän olon ja pudottanut painoani jo mukavat 8 kiloa. Tästä on hyvä jatkaa myös sitten juoksulenkeille hieman keveämmin mielin.
22.3.2010
Kahden maailman rajalla
Viime aikoina on ollut hankaluuksia aloittaa kirjoittaminen blogiin. En oikein edes tiedä syytä siihen. Mietin tekstieditorin avaamista ja pyörittelen kirjoituksien aiheita päässäni. Silti se viimeinen tahtotila jää uupumaan ja yleensä vain suljen tietokoneen ja menen ulos tai lukemaan. En tiedä onko kyseessä kevät vai kokonaisvaltaisempi muutos, mutta huomaan viettäväni aikaa enemmän poissa tietokoneen äärestä kuin aiemmin.
Tietenkin päivässä jo töiden takia tulee istuttua se 8h tässä koneen edessä ruutua tuijotellen. Kuitenkin sen jälkeen kun työt on ohi ja normaalisti lähden koirien kanssa pihalle niin koneelta tulee vain tarkisteltua muutamia blogeja ja artikkeleita, ei suinkaan enää jatkuvaa selailua ja foorumeilla notkumista. Voi tietysti olla, että alitajuisesti teen eroa työn ja vapaa-ajan välille tuolla tavalla. Ennen kuitenkin työ tehtiin työpaikalla. Nyt saatan siis rakentaa vastaavaa rajaa itselleni. Työt tehdään tietokoneella ja vapaalla siihen ei kosketa. Tämä tietystikin heijastuu sitten intoon alkaa kirjoittamaan blogia. Varsinkin, kun nykyisin käytän muutenkin enemmän työkonetta, ensisijaisesti sen hiljaisuuden takia. Oma koneeni huutaa ja vinkuu viimeistä päivää. Työkone taas on mukavan hiljainen ja omaa myös paremman näytön. Lisäksi, kun blogia kirjoittaa itselleen, on helppoa vain jättää kirjoittamatta, vaikka blogin kirjoittaminen avaisi itselleenkin asioita ja järjestäisi hieman pään sisäistä maailmaa. Kukaan ei silti potki persuuksille blogia kirjoittamaan.
Työn ja vapaa-ajan erojen pohdiskelu on tuonut eteeni kysymyksen oman elämäni dualistisuudesta. Töissä jatkuvasti eteen tulee asioita, jotka ovat kuuminta hottia ja uusinta uutta. Välillä jopa kehittäen noita uusia ja ”mullistavia” asioita. Toisaalta taas omassa elämässä otan askelia pikkuhiljaa poispäin tuosta suunnasta. Vuosi sitten vielä asuin kerrostalossa ja juoksin iloisesti Asicsin uusimmat kengät jalassa. Nyt olen vuoden asunut lähes keskellä ei mitään ja jalkineetkin ovat vaihtuneet minimalistisiin ja kesällä oletettavasti mitä suuremmissa määrin juoksen kokonaan paljain jaloin. Sama koskee myös ruokailutottumuksia. Vuosi sitten vielä helposti mukaan tarttui jotain einestä pitkälle jalostettua huttua, jonka vain heitti uuniin tai mikroon ja söi nopeasti. Nykyisin tulee hauduteltua leivinuunissa hyvistä raaka-aineista valmistettua perinteistä ruokaa.
Kahden maailman rajalla, toinen jalka tulevassa ja toinen menneessä yritän kuitenkin taivaltaa nykyisessä. En tiedä onko toisaalta tässä dualistisuudessa kuitenkaan ristiriitaa muualla kuin omissa ajatuksissa. Työ tekniikan parissa tasapainottuu vapaa-ajan paluusta ”juurille”?
Onko kyseessä kuitenkaan yksilön ongelma? Kulkeeko maailma eteenpäin tekniikkaorientoituneesti unohtaen pienen yksilön? Ihminen kuitenkin on pysynyt kovin muuttumattomana, vaikka maailma on ympärillä on muuttunut huomattavasti. Informaatiota tulvii televisiosta, lehdistä ja internetistä. Kaikki julistavat omaa sanomaansa ja uusimpia suuntauksia, niin ruuassa, asumisessa kuin rakkaudessakin. Kuitenkin ihmisen perustarpeet ovat pysyneet samoina. Kuitenkin tuntuu, että markkinointikoneistot jauhavat epätyytyväisyyttä. Et ole kokonainen ihminen ilman uutta autoa, jonka ilmastointilaite puhdistaa mielen. Jotenkin ei koskaan ole tullutkaan mieleen, että helkutti niinhän se on. Tarvitsen uuden auton, joogasta ei ole enää mihinkään vaan pitää saada ilmastoitu auto, jotta mieleni puhdistuu ja saan rauhan. Voisiko totuus kuitenkin olla, että mieli puhdistuu ja rauhoittuu olemalla ja nauttimalla elämän pienistä iloista. Kääntämällä ajatukset välillä sisään päin ja miettimään mikä tekee omasta elämästä elämisen arvoista ja mikä tuo sisällön jokaiseen päivään? Uskoisin, että suurimmalle osalle ihmisistä se ei ole niin paljon markkinoitu tavara ja uudet kojeet ja laitteet, jotka ”helpottavat” elämää tai luovat kokemuksia. Päinvastoin monikin varmaan vastaa, että sisältöä elämään tuovat ihmiset ja kokemukset. Ei niiden kokeminen välillisesti televisioista. Tietenkin onhan se mukava välillä hukuttaa itsensä ja ajatuksensa viihteeseen, katsoa hyvä leffa tai seurata jotain tv-sarjaa. Avata mielensä sitä kautta uusille urille. Kuitenkin tärkeää minulle on muistaa se, että avaan mieleni myös kyseenalaistamaan sitä mitä minä oikeasti tarvitsen.
Luoko nykyinen asioiden markkinointi itsessään jo vastareaktion. Pikkuhiljaa syntyy liikkeitä ja verkostumia, joille vähemmän on enemmän. Haetaan henkistä pääomaa ja nautitaan siitä mitä meillä on. Toisaalta näidenkin liikkeiden takana on yleensä on informaation liikkuminen vapaasti. Heimoutuminen samanmielisten ihmisten kanssa, välittämättä paikan ja ajan kahleista. Keskustelupalstoja ja blogeja syntyy yhdistämään ihmisiä eri puolilta maapalloa ja jakamaan tietoa ja kokemuksia. Ihmiset, jotka palaavat juurilleen esimerkiksi juuri paljasjalkajuoksun merkeissä käyttävät tämän kokemuksen saavuttamiseen ja siitä keskustelemiseen uutta tekniikkaa. Kulkeeko tulevaisuudessa tekniikka ja perinteet käsikädessä. Opimmeko hyödyntämään uutta tekniikkaa ja silti ottamaan huomioon ihmisen. Ihmisen joka tuijotteli melkein samaa taivasta tuhansia vuosia sitten?
Tietenkin päivässä jo töiden takia tulee istuttua se 8h tässä koneen edessä ruutua tuijotellen. Kuitenkin sen jälkeen kun työt on ohi ja normaalisti lähden koirien kanssa pihalle niin koneelta tulee vain tarkisteltua muutamia blogeja ja artikkeleita, ei suinkaan enää jatkuvaa selailua ja foorumeilla notkumista. Voi tietysti olla, että alitajuisesti teen eroa työn ja vapaa-ajan välille tuolla tavalla. Ennen kuitenkin työ tehtiin työpaikalla. Nyt saatan siis rakentaa vastaavaa rajaa itselleni. Työt tehdään tietokoneella ja vapaalla siihen ei kosketa. Tämä tietystikin heijastuu sitten intoon alkaa kirjoittamaan blogia. Varsinkin, kun nykyisin käytän muutenkin enemmän työkonetta, ensisijaisesti sen hiljaisuuden takia. Oma koneeni huutaa ja vinkuu viimeistä päivää. Työkone taas on mukavan hiljainen ja omaa myös paremman näytön. Lisäksi, kun blogia kirjoittaa itselleen, on helppoa vain jättää kirjoittamatta, vaikka blogin kirjoittaminen avaisi itselleenkin asioita ja järjestäisi hieman pään sisäistä maailmaa. Kukaan ei silti potki persuuksille blogia kirjoittamaan.
Työn ja vapaa-ajan erojen pohdiskelu on tuonut eteeni kysymyksen oman elämäni dualistisuudesta. Töissä jatkuvasti eteen tulee asioita, jotka ovat kuuminta hottia ja uusinta uutta. Välillä jopa kehittäen noita uusia ja ”mullistavia” asioita. Toisaalta taas omassa elämässä otan askelia pikkuhiljaa poispäin tuosta suunnasta. Vuosi sitten vielä asuin kerrostalossa ja juoksin iloisesti Asicsin uusimmat kengät jalassa. Nyt olen vuoden asunut lähes keskellä ei mitään ja jalkineetkin ovat vaihtuneet minimalistisiin ja kesällä oletettavasti mitä suuremmissa määrin juoksen kokonaan paljain jaloin. Sama koskee myös ruokailutottumuksia. Vuosi sitten vielä helposti mukaan tarttui jotain einestä pitkälle jalostettua huttua, jonka vain heitti uuniin tai mikroon ja söi nopeasti. Nykyisin tulee hauduteltua leivinuunissa hyvistä raaka-aineista valmistettua perinteistä ruokaa.
Kahden maailman rajalla, toinen jalka tulevassa ja toinen menneessä yritän kuitenkin taivaltaa nykyisessä. En tiedä onko toisaalta tässä dualistisuudessa kuitenkaan ristiriitaa muualla kuin omissa ajatuksissa. Työ tekniikan parissa tasapainottuu vapaa-ajan paluusta ”juurille”?
Onko kyseessä kuitenkaan yksilön ongelma? Kulkeeko maailma eteenpäin tekniikkaorientoituneesti unohtaen pienen yksilön? Ihminen kuitenkin on pysynyt kovin muuttumattomana, vaikka maailma on ympärillä on muuttunut huomattavasti. Informaatiota tulvii televisiosta, lehdistä ja internetistä. Kaikki julistavat omaa sanomaansa ja uusimpia suuntauksia, niin ruuassa, asumisessa kuin rakkaudessakin. Kuitenkin ihmisen perustarpeet ovat pysyneet samoina. Kuitenkin tuntuu, että markkinointikoneistot jauhavat epätyytyväisyyttä. Et ole kokonainen ihminen ilman uutta autoa, jonka ilmastointilaite puhdistaa mielen. Jotenkin ei koskaan ole tullutkaan mieleen, että helkutti niinhän se on. Tarvitsen uuden auton, joogasta ei ole enää mihinkään vaan pitää saada ilmastoitu auto, jotta mieleni puhdistuu ja saan rauhan. Voisiko totuus kuitenkin olla, että mieli puhdistuu ja rauhoittuu olemalla ja nauttimalla elämän pienistä iloista. Kääntämällä ajatukset välillä sisään päin ja miettimään mikä tekee omasta elämästä elämisen arvoista ja mikä tuo sisällön jokaiseen päivään? Uskoisin, että suurimmalle osalle ihmisistä se ei ole niin paljon markkinoitu tavara ja uudet kojeet ja laitteet, jotka ”helpottavat” elämää tai luovat kokemuksia. Päinvastoin monikin varmaan vastaa, että sisältöä elämään tuovat ihmiset ja kokemukset. Ei niiden kokeminen välillisesti televisioista. Tietenkin onhan se mukava välillä hukuttaa itsensä ja ajatuksensa viihteeseen, katsoa hyvä leffa tai seurata jotain tv-sarjaa. Avata mielensä sitä kautta uusille urille. Kuitenkin tärkeää minulle on muistaa se, että avaan mieleni myös kyseenalaistamaan sitä mitä minä oikeasti tarvitsen.
Luoko nykyinen asioiden markkinointi itsessään jo vastareaktion. Pikkuhiljaa syntyy liikkeitä ja verkostumia, joille vähemmän on enemmän. Haetaan henkistä pääomaa ja nautitaan siitä mitä meillä on. Toisaalta näidenkin liikkeiden takana on yleensä on informaation liikkuminen vapaasti. Heimoutuminen samanmielisten ihmisten kanssa, välittämättä paikan ja ajan kahleista. Keskustelupalstoja ja blogeja syntyy yhdistämään ihmisiä eri puolilta maapalloa ja jakamaan tietoa ja kokemuksia. Ihmiset, jotka palaavat juurilleen esimerkiksi juuri paljasjalkajuoksun merkeissä käyttävät tämän kokemuksen saavuttamiseen ja siitä keskustelemiseen uutta tekniikkaa. Kulkeeko tulevaisuudessa tekniikka ja perinteet käsikädessä. Opimmeko hyödyntämään uutta tekniikkaa ja silti ottamaan huomioon ihmisen. Ihmisen joka tuijotteli melkein samaa taivasta tuhansia vuosia sitten?
19.2.2010
Toivoa jalkineteollisuudenkin puolelta
Edellisen postauksen ja narinan jälkeen siitä, että mikseivät jalkinevalmistajat mustamaalauksen ja omien tuotteiden boostauksen sijaan kuuntele niitä ihmisiä, jotka joka tapauksessa juoksevat paljain jaloin tai minimalistisilla jalkineilla, löysin New Balancen uutisen:
http://www.newbalance.com/performance/running/news/naked-feet-a-look-at-the-barefoot-running-movement/
Uutisessa oli mukavan positiivinen sävy ja jopa lupaus yrittää tarjota jalkineita myös niille, jotka eivät nykyisiä yli pehmustettuja ja tuettuja jalkineita halua käyttää. Olipa mukana tällainenkin lause:
Unless of course you’re going barefoot. Then we’ll just cheer you on and offer another kind of support—the emotional kind.
Tuohan on vain markkinointipuhetta, mutta kerrankin otetaan huomioon se, että eivät kaikki halua käyttää kenkiä. Tuolla lauseella uskoisin, että jotkin puhtaasti paljailla jaloilla juoksevat saattavat ostaa muutamia NB:n muita tuotteita. Ei pidä siis antautua negatiivisuuden virtaan, vaan yrittää löytää mahdollisuuksia uusilta alueilta. Sapelien kilistely ja rajojen puolustaminen aiheuttaa vaan vastareaktion.
http://www.newbalance.com/performance/running/news/naked-feet-a-look-at-the-barefoot-running-movement/
Uutisessa oli mukavan positiivinen sävy ja jopa lupaus yrittää tarjota jalkineita myös niille, jotka eivät nykyisiä yli pehmustettuja ja tuettuja jalkineita halua käyttää. Olipa mukana tällainenkin lause:
Unless of course you’re going barefoot. Then we’ll just cheer you on and offer another kind of support—the emotional kind.
Tuohan on vain markkinointipuhetta, mutta kerrankin otetaan huomioon se, että eivät kaikki halua käyttää kenkiä. Tuolla lauseella uskoisin, että jotkin puhtaasti paljailla jaloilla juoksevat saattavat ostaa muutamia NB:n muita tuotteita. Ei pidä siis antautua negatiivisuuden virtaan, vaan yrittää löytää mahdollisuuksia uusilta alueilta. Sapelien kilistely ja rajojen puolustaminen aiheuttaa vaan vastareaktion.
15.2.2010
Narinaa
Viikonloppuna nettiä selaillessa tuli vastaan tällainen uutinen: http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1249982/Running-shoe-women-adjusts-according-time-month.html Asics siis tosiaan julkaisee kengän, joka mukautuu naisen kuukautiskierron mukaan. Kuulostaa toki hienolta, mutta kysyn kuitenkin onko tässä mitään järkeä? Kenkiä kehitetään jatkuvasti pidemmälle ja myydään hienoin tekniikoin ja korulausein, mutta ei kuitenkaan esitetä minkäänlaista tukea sille, että vaimennetut ja tuetut kengät olisivat meille hyödyksi.
Paljasjalkahan adaptoitunee myös kuukautiskierron mukaan. Tuohon adaptaatioonhan tuo Asicsen uusi kenkä pyrkii puuttumaan, eli ominaisuus, joka naisilla on havaittavissa yritetään tekniikan keinoin vaimentaa ja poistaa. Tietenkään en ole nainen enkä voi tietää kuinka paljon oikeasti kuukautiskierron eri vaiheet vaikuttavat jalkinevalintaan ja suosikki jalkineen juoksuominaisuuksiin, mutta jotenkin olettaisin tämän taas olevan yksi jalkinevalmistajan käärmeöljy, jolla myydään taas tulevalle juoksukaudelle uudet kengät usealle naisjuoksijalle.
Lisäksihän on ainakin Yhdysvalloissa nähty erinäköisiä kampanjoita, joissa jalkinevalmistajat yrittävät mustamaalata paljainjaloin juoksemista erinäisin mainoksin ja avoimin kirjein. Kovasti väittävät, että kyseessä on marginaalinen harrastus, mutta ilmeisesti sen verran uhkaava, että siihen pitää reagoida. Tavallaan on mielenkiintoista, että siihen reagoidaan tällä tavalla. Itselleni tulisi mieleen enemmänkin se, että kehitettäisiin minimalistisia jalkineita malliston jatkoksi, sillä olettaisin paljasjalkajuoksijoita ainakin kylmän talven maissa olevan kiinnostuneita hyvistä jalkineista, joilla suojata jalat kylmältä ja märältä, mutta silti pystyä juoksemaan mahdollisimman lähellä paljasjalkajuoksun tuntua.
Paljasjalkahan adaptoitunee myös kuukautiskierron mukaan. Tuohon adaptaatioonhan tuo Asicsen uusi kenkä pyrkii puuttumaan, eli ominaisuus, joka naisilla on havaittavissa yritetään tekniikan keinoin vaimentaa ja poistaa. Tietenkään en ole nainen enkä voi tietää kuinka paljon oikeasti kuukautiskierron eri vaiheet vaikuttavat jalkinevalintaan ja suosikki jalkineen juoksuominaisuuksiin, mutta jotenkin olettaisin tämän taas olevan yksi jalkinevalmistajan käärmeöljy, jolla myydään taas tulevalle juoksukaudelle uudet kengät usealle naisjuoksijalle.
Lisäksihän on ainakin Yhdysvalloissa nähty erinäköisiä kampanjoita, joissa jalkinevalmistajat yrittävät mustamaalata paljainjaloin juoksemista erinäisin mainoksin ja avoimin kirjein. Kovasti väittävät, että kyseessä on marginaalinen harrastus, mutta ilmeisesti sen verran uhkaava, että siihen pitää reagoida. Tavallaan on mielenkiintoista, että siihen reagoidaan tällä tavalla. Itselleni tulisi mieleen enemmänkin se, että kehitettäisiin minimalistisia jalkineita malliston jatkoksi, sillä olettaisin paljasjalkajuoksijoita ainakin kylmän talven maissa olevan kiinnostuneita hyvistä jalkineista, joilla suojata jalat kylmältä ja märältä, mutta silti pystyä juoksemaan mahdollisimman lähellä paljasjalkajuoksun tuntua.
18.1.2010
Leikkisä viikonloppu
Viikonloppu meni hyvinkin leikkisästi. Lauantai meni kävellessä ja juostessa järven jäällä ja melskatessa koirien kanssa. Illasta sitten tulivat R:n sisko ja siskontyttö meille yökylään. Sunnuntai aamusta sitten kunnostettiin luistinrataa ja V sai ensimmäistä kertaa luistimet alleen ja sitten harjoittelemaan miltä ne luistimet tuntuvat. Pikkuhiljaa se tasapaino alkoi löytymään ja V pääsi jo itsestään töpöttelemään pitkin kenttää. Pikkuhiljaa pienen askelin eteenpäin tuossakin asiassa. Itseäkin alkoi kiinnostaa luistelu ihan omaksi iloksi. Pitänee siis alkaa etsimään jostain käytettyjä luistimia. Eli jos jollakulla on luistimet kokoa 41-42 joutilaana, niin saapi huutaa hep. Luistelua jatkettiin niinkauan kuin V:llä oli intoa ja sen jälkeen siirryttiin mäen laskuun. Piti kaivaa pulkat ja rattikelkka esiin ja eikun takapihalle laskemaan mäkeä. Kovin lyhythän tuo meidän mäki on, mutta kyllä siitäkin iloa hetkeksi irtosi. Varsinkin, kun pulkkailu alkoi kyllästyttämään niin sitten lumihangessa rupesimme tekemään kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä. Kaiken kaikkiaan hyvää koko kehon treeniä.
Iltasella vielä sitten kävelemään ja juoksentelemaan järven jäälle koirien kanssa. Spurtteja ja painimista. Koirat tykkäsivät ja itsekin sai hieman taas juoksenneltua vaikkakin vaelluskengät jalassa. Pitäisi varmaan kokeilla Feelmaxin Kuuvia, josko niillä pystyisi elvyttämään ”paljasjalka” ulkoilua myös näin pakkasella. Flow:t ovat liian kylmät jos ei juokse ja sillä tavalla saa verta kiertämään myös jalkaterissä.
Ruoka kokeilu ilman pitkälle jalostettuja hiilihydraatteja eli sokeria, jauhoja, pastaa, riisiä ja vastaavia on sujunut vallan mainiosti. Ruoka on tehty itse lähes tulkoon alusta asti. Toki joitain puolivalmisteita tulee välillä käytettyä, mutta pääosin kuitenkin teen ruokaa tuoreista raaka-aineista. Jatkuva nälkä on poissa ja kokonaisvaltaisesti on energisempi olo. Hieman tuntui aluksi heikotusta juostessa ja salibandytreeneissä, mutta sen saa näemmä torjuttua syömällä hedelmän tai marjoja ennen treenejä. Ruokakin maistuu huomattavasti paremmalle, kun sen valmistaa itse rauhassa kokeillen ja maistellen. Tietäen mitä sitä tulee suuhunsa laitettua. Tänään on vuorossa ihan perinteinen kaalilaatikko. Se saa hitaasti muhia uunin jälkilämmössä.
Tänään olisi tarkoitus taas juoksennella hieman Flow:t jalassa, viimeviikosta viisastuneena hieman lyhyempi matka ja enempi kiinnittäen huomioita asentoon ja rentouteen. Viime viikon 5km lenkistä sain vain 4 päiväksi jumivat ja kipeät pohkeet. Eli aloitetaan alusta pienillä matkoilla ja paremman tekniikan haulla. Tällä tavalla toivottavasti pystyn juoksemaan enemmän kuin kerran viikossa. Lisäksi salibandytreenit jatkuvat 2 treenikerralla, joten senkin suhteen olisi hyvä pitää pohkeet kunnossa. Yritän myös pikkuhiljaa suunnittelemaan ja toteuttamaan hieman lihaskuntotreeniäkin oman painon avustuksella. Katsellaan mitä se tuo tullessaan. Toivottavasti hieman parempaa liikettä ja jaksamista niin salibandykentälle kuin juoksemiseenkin.
Loppuun vielä kuva millaiset näkymät avautuvat takapihalta:
Iltasella vielä sitten kävelemään ja juoksentelemaan järven jäälle koirien kanssa. Spurtteja ja painimista. Koirat tykkäsivät ja itsekin sai hieman taas juoksenneltua vaikkakin vaelluskengät jalassa. Pitäisi varmaan kokeilla Feelmaxin Kuuvia, josko niillä pystyisi elvyttämään ”paljasjalka” ulkoilua myös näin pakkasella. Flow:t ovat liian kylmät jos ei juokse ja sillä tavalla saa verta kiertämään myös jalkaterissä.
Ruoka kokeilu ilman pitkälle jalostettuja hiilihydraatteja eli sokeria, jauhoja, pastaa, riisiä ja vastaavia on sujunut vallan mainiosti. Ruoka on tehty itse lähes tulkoon alusta asti. Toki joitain puolivalmisteita tulee välillä käytettyä, mutta pääosin kuitenkin teen ruokaa tuoreista raaka-aineista. Jatkuva nälkä on poissa ja kokonaisvaltaisesti on energisempi olo. Hieman tuntui aluksi heikotusta juostessa ja salibandytreeneissä, mutta sen saa näemmä torjuttua syömällä hedelmän tai marjoja ennen treenejä. Ruokakin maistuu huomattavasti paremmalle, kun sen valmistaa itse rauhassa kokeillen ja maistellen. Tietäen mitä sitä tulee suuhunsa laitettua. Tänään on vuorossa ihan perinteinen kaalilaatikko. Se saa hitaasti muhia uunin jälkilämmössä.
Tänään olisi tarkoitus taas juoksennella hieman Flow:t jalassa, viimeviikosta viisastuneena hieman lyhyempi matka ja enempi kiinnittäen huomioita asentoon ja rentouteen. Viime viikon 5km lenkistä sain vain 4 päiväksi jumivat ja kipeät pohkeet. Eli aloitetaan alusta pienillä matkoilla ja paremman tekniikan haulla. Tällä tavalla toivottavasti pystyn juoksemaan enemmän kuin kerran viikossa. Lisäksi salibandytreenit jatkuvat 2 treenikerralla, joten senkin suhteen olisi hyvä pitää pohkeet kunnossa. Yritän myös pikkuhiljaa suunnittelemaan ja toteuttamaan hieman lihaskuntotreeniäkin oman painon avustuksella. Katsellaan mitä se tuo tullessaan. Toivottavasti hieman parempaa liikettä ja jaksamista niin salibandykentälle kuin juoksemiseenkin.
Loppuun vielä kuva millaiset näkymät avautuvat takapihalta:
14.1.2010
2009 retrospektiivi
En ole pitänyt tapanani mitenkään ihmeemmin tehdä uudenvuoden lupauksia tai tarttua tipattomaan tammikuuhun tai herkuttomaan helmikuuhun. Asiat tapahtuu omalla painollaan ja omalla motivaatiolla on suuri vaikutus siihen, mitä saa aikaiseksi. Jääkö pyörimään siihen samaan päivästä toiseen vai tapahtuuko elämässä jotain muutoksia. Oli ne muutokset sitten hyviä tai huonoja. Vuodenvaihde on kuitenkin hyvä aika katsella hieman taaksepäin ja kerrata mitä kaikkea sitä tapahtuikaan viime vuonna.
Alkuvuodesta tapahtui ehkä suuriin muutos elämässäni. Ostimme R:n kanssa omakotitalon. Minä kerrostalojen kasvatti ostaa ensiasunnokseen omakotitalon melkein 50 kilometrin päästä lähimmästä kaupungista. Tyytyväinen olen kuitenkin ratkaisuumme ollut. Ihana rauha, kun ei ole naapureita lähellä ja saa tehdä mitä haluaa omaa pihaa on riittävästi ja vieressä on metsää ja järvi. Ah sitä ihanuutta, kun kesällä pystyi lenkin jälkeen vain pulahtamaan järveen uimaan ja virkistäytymään. Myöskin saunominen on kokenut oman renessanssinsa oman puilla lämmitettävän saunan myötä. Keskimmäisen koiran sairauden kanssa ja muutenkin koirien kannalta tämä on myöskin ollut ihanteellinen paikka asua. Tokihan tässä on joutunut opettelemaan kaikenlaista uutta. Moottorisaha ei ole enää niin pelottava kapine, ja muutenkin työkalut pysyvät hieman tukevammin näpeissä. Leivinuunin lämmittäminen tuli opeteltua ja muutaman kerran jälkeen oppi myös sen, miten savut saadaan menemään ulos piipun kautta, eikä ikkunoista ja ovista. Ruuan laittoa uunissa pitää vielä harjoitella ja kehittää. Nyt se tuppaa olemaan ruoka silloin tällöin.
Toinen asia oli tietysti ajokortin saaminen ja auton osto. Ei minulla ole koskaan aiemmin ollut tarvetta autolle tahi edes ajokortille. Keskustassa tai vähintään sen tuntumassa, kun on pienen ikänsä asunut, niin pyörällä on päässyt mukavasti paikasta toiseen kesät talvet. Nyt kuitenkin pakko oli auto ostaa ja se korttikin hommata, sillä muuten ei olisi töissä käymisestä edellisessä työpaikassa tullut mitään, Nyt tietysti on tilanne toinen, mutta olemme silti päätyneet pitämään kaksi autoa, vaikka toisen auton kilometrit jäävätkin kovin pieniksi tällä haavaa.
Kesällä meille tuli kolmas koira, aivan suloinen ja terhakka Labradorin-noutaja narttu Miisa. Sen kanssa kesä menikin sisäsiistiksi opetellessa ja muutenkin talon tavoille kouluttaessa. Lisäksi kesällä rakennettiin koirille noin 100 neliön ulkotarha, jossa pystyivät viettämään aikaa päivisin ja jos pihalla piti esimerkiksi ajella nurmikkoa tai oli vieraita käymässä niin saivat siellä rauhoittua ja purkaa isoimman vimmansa uusista tulijoista.
Alkuvuosi olikin sitten treenattu maratonia varten, joka tulikin juostua Kuopiossa 5 päivä syyskuuta. Nettoaika ei ollut mikään hirveän mairitteleva 4h 28 min. Tosin siihenkin olin ihan tyytyväinen, sillä taistelin tuon läpi kiitettävän kokoinen verirakkojalassa ja polvea ontuen.
Maratonista sainkin sitten ajatuksen alkaa treenaamaan paljain jaloin juoksentelua ja perustaa tämän blogin, johon olen jonkin verran saanut tekstejäkin aikaiseksi. Pikkuhiljaa olen oppinut jotain tästä tavasta juoksennella ja toivottavasti jatkuvasti lisää. Tänä vuonna en vielä uskallaudu maratonille, mutta kenties puolikas olisi mahdollista, joko paljain jaloin tai sitten vielä Fivefingerseissä. Syksyyn on kuitenkin niin pitkä aika, etten vielä oikeastaan mieti mitä juoksen vai juoksenko ollenkaan missään virallisessa tapahtumassa.
Viimeisin suurempi tapahtuma taisi vuodelle taisi olla työnantajani yllättävä ilmoitus lopettaa toimistoja ympäri Suomea, mukaan lukien minun työpaikkani. Noh eipä siinä mitään alkupaniikin jälkeen verkot vesille ja tarttuihan sitä työpaikka. Nyt siis työskentelen pääosin kotoa ja ainakin näin alkuun se tuntuu sopivan minulle. Tosin työyhteisöä on ikävä, mutta eiköhän vanhoja työkavereitakin näe aina silloin tällöin. Suunnitelmissa olisi ainakin pitää laskiaisena jonkinlainen tapahtuma, jonne voisi ystävät ja kaverit tulla lapsineen luistelemaan ja hiihtämään ja laskemaan mäkeä, vaikkakaan mäet ei tässä mitään huiman korkeita olekaan. Lisäksi voidaan paistaa makkaraa grillimajassa ja mitä kaikkea sitä keksitäänkään. Katsellaan josko tuollaisen saisi järkättyä ja innostusta osallistua olisi. Luistinrata onkin jo aurattuna noin 15m * 20m on työnnelty puhtaaksi, joten tervetuloa luistelemaan jos mielenkiintoa ja aikaa löytyy.
Siinäpä oli oikeastaan päätapahtumat vuodelle 2009. Katsellaan ja kirjoitellaan mitä tänä vuonna tulee tapahtumaan.
Alkuvuodesta tapahtui ehkä suuriin muutos elämässäni. Ostimme R:n kanssa omakotitalon. Minä kerrostalojen kasvatti ostaa ensiasunnokseen omakotitalon melkein 50 kilometrin päästä lähimmästä kaupungista. Tyytyväinen olen kuitenkin ratkaisuumme ollut. Ihana rauha, kun ei ole naapureita lähellä ja saa tehdä mitä haluaa omaa pihaa on riittävästi ja vieressä on metsää ja järvi. Ah sitä ihanuutta, kun kesällä pystyi lenkin jälkeen vain pulahtamaan järveen uimaan ja virkistäytymään. Myöskin saunominen on kokenut oman renessanssinsa oman puilla lämmitettävän saunan myötä. Keskimmäisen koiran sairauden kanssa ja muutenkin koirien kannalta tämä on myöskin ollut ihanteellinen paikka asua. Tokihan tässä on joutunut opettelemaan kaikenlaista uutta. Moottorisaha ei ole enää niin pelottava kapine, ja muutenkin työkalut pysyvät hieman tukevammin näpeissä. Leivinuunin lämmittäminen tuli opeteltua ja muutaman kerran jälkeen oppi myös sen, miten savut saadaan menemään ulos piipun kautta, eikä ikkunoista ja ovista. Ruuan laittoa uunissa pitää vielä harjoitella ja kehittää. Nyt se tuppaa olemaan ruoka silloin tällöin.
Toinen asia oli tietysti ajokortin saaminen ja auton osto. Ei minulla ole koskaan aiemmin ollut tarvetta autolle tahi edes ajokortille. Keskustassa tai vähintään sen tuntumassa, kun on pienen ikänsä asunut, niin pyörällä on päässyt mukavasti paikasta toiseen kesät talvet. Nyt kuitenkin pakko oli auto ostaa ja se korttikin hommata, sillä muuten ei olisi töissä käymisestä edellisessä työpaikassa tullut mitään, Nyt tietysti on tilanne toinen, mutta olemme silti päätyneet pitämään kaksi autoa, vaikka toisen auton kilometrit jäävätkin kovin pieniksi tällä haavaa.
Kesällä meille tuli kolmas koira, aivan suloinen ja terhakka Labradorin-noutaja narttu Miisa. Sen kanssa kesä menikin sisäsiistiksi opetellessa ja muutenkin talon tavoille kouluttaessa. Lisäksi kesällä rakennettiin koirille noin 100 neliön ulkotarha, jossa pystyivät viettämään aikaa päivisin ja jos pihalla piti esimerkiksi ajella nurmikkoa tai oli vieraita käymässä niin saivat siellä rauhoittua ja purkaa isoimman vimmansa uusista tulijoista.
Alkuvuosi olikin sitten treenattu maratonia varten, joka tulikin juostua Kuopiossa 5 päivä syyskuuta. Nettoaika ei ollut mikään hirveän mairitteleva 4h 28 min. Tosin siihenkin olin ihan tyytyväinen, sillä taistelin tuon läpi kiitettävän kokoinen verirakkojalassa ja polvea ontuen.
Maratonista sainkin sitten ajatuksen alkaa treenaamaan paljain jaloin juoksentelua ja perustaa tämän blogin, johon olen jonkin verran saanut tekstejäkin aikaiseksi. Pikkuhiljaa olen oppinut jotain tästä tavasta juoksennella ja toivottavasti jatkuvasti lisää. Tänä vuonna en vielä uskallaudu maratonille, mutta kenties puolikas olisi mahdollista, joko paljain jaloin tai sitten vielä Fivefingerseissä. Syksyyn on kuitenkin niin pitkä aika, etten vielä oikeastaan mieti mitä juoksen vai juoksenko ollenkaan missään virallisessa tapahtumassa.
Viimeisin suurempi tapahtuma taisi vuodelle taisi olla työnantajani yllättävä ilmoitus lopettaa toimistoja ympäri Suomea, mukaan lukien minun työpaikkani. Noh eipä siinä mitään alkupaniikin jälkeen verkot vesille ja tarttuihan sitä työpaikka. Nyt siis työskentelen pääosin kotoa ja ainakin näin alkuun se tuntuu sopivan minulle. Tosin työyhteisöä on ikävä, mutta eiköhän vanhoja työkavereitakin näe aina silloin tällöin. Suunnitelmissa olisi ainakin pitää laskiaisena jonkinlainen tapahtuma, jonne voisi ystävät ja kaverit tulla lapsineen luistelemaan ja hiihtämään ja laskemaan mäkeä, vaikkakaan mäet ei tässä mitään huiman korkeita olekaan. Lisäksi voidaan paistaa makkaraa grillimajassa ja mitä kaikkea sitä keksitäänkään. Katsellaan josko tuollaisen saisi järkättyä ja innostusta osallistua olisi. Luistinrata onkin jo aurattuna noin 15m * 20m on työnnelty puhtaaksi, joten tervetuloa luistelemaan jos mielenkiintoa ja aikaa löytyy.
Siinäpä oli oikeastaan päätapahtumat vuodelle 2009. Katsellaan ja kirjoitellaan mitä tänä vuonna tulee tapahtumaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
